Tampereen tuberkuloosisäätiö

hibaby

Anna Wikander

Anna Elisabeth Wikander syntyi Porissa 26.2.1873 laivuriperheeseen. Perheen ainoa lapsi päätyi opiskelemaan lääketiedettä Helsingin yliopistoon, josta hän valmistui lastentauteihin ja synnytykseen perehtyneenä lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1904.

Wikander suuntasi opintojensa päätyttyä Tampereelle ja ryhtyi kaupungin ensimmäiseksi naisyksityislääkäriksi. Wikander tuli nopeasti tutuksi kollegoidensa keskuudessa, sillä siellä missä tehtiin työtä terveyden hyväksi, siellä Anna Wikander oli täysillä mukana. Merkittävimmän työn hän teki keuhkotautien parissa.

Tampereen Lääkäriseura, johon Wikander kuului, teki ahkerasti töitä tuberkuloosin vastustamiseksi. Vuonna 1912 tamperelaisten lääkärien toimesta perustettiin Tampereen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys. Sihteeriksi valittiin Anna Wikander. Muutamaa vuotta myöhemmin valmistui yhdistyksen rakennuttama keuhkotautiparantola Kauppiin. Wikander oli myös ajamassa kunnallista parantolaa Tampereelle. Sellainen valmistui vuonna 1931 Kangasalle, ja parantola nimettiin Pikonlinnaksi.

Kun Tampereen kaupunki lunasti Tampereen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistykseltä keuhkotautiparantolan vuonna 1928, Anna Wikander keskittyi yksityisvastaanottonsa pitämiseen hoitaen keuhkosairauksia.

Perheetön Anna Wikander kuoli vuonna 1938. Hänen testamenttinsa siirsi omaisuuden Tampereen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistykselle. Wikander toivoi testamentissaan, että varat käytettäisiin lasten tuberkuloosivastustamistyöhön.

 

Kuvat: Satakunnan museon arkisto

Anna Wikander
(1873–1938)

Anna Wikander oli tuberkuloosin vastustamistyön voimakas vaikuttaja, joka testamenttasi koko omaisuutensa tämän työn jatkamiseen.

Kuva: Satakunnan
museon arkisto